sunnuntai 15. helmikuuta 2015

~ Desucon Frostbite 2015 K-18 ~

Joten!

Puhutaanpas Desucon Frostbitesta.

Kyseessähän oli vasta toinen talvicon missä olen ollut ja pakko sanoa, että oli kyllä ihan hirveän nastaa.! En nyt pälätä ikärajajutuista ja siitä että onko K-18 minusta hyvä asia vaiko ei. ..Vaikkain omasta mielestä juu on. ´:D

ABC-aamupala on paras.

Oli kyllä aika hemmetin kylmä molempina päivinä, mutta tuli kuitenkin shootattua aivan mahtavia kuvia, josta vähän myöhemmin tässä näytänkin. (vaikka Minttuketulta en ole vielä kuvia saanut, mutta tuli itse otettua niitä sen verran että kyllä yhden blogimerkinnän saa kirjoitettua :'D)


Elikkäs siis.
Lauantaina aamu alkoi ihan mukavasti. Olin edellisenä iltana maalaillut itselleni tatuoinnin Lilithiä varten (koska en olisi mitenkään jaksanut aamulla niitä väsäillä) ja meikkikokeilujakin tuli tehtyä aikasemmin niin tiesi vähän mitä oli tekemässä. 

Puvusta sen verran, että kerrankin -korotan vielä sanaa- KERRANKIN puku oli mukava eikä hajonnut yhtään. Ei siis mitenkään ja kaikki oli oikein bueno :D
Lilithin puku muuten olisi ehdoton varasuosikkini, mikäli ei olisi niitä tatuointeja :'>


Miittailtiin sitten jossain välissä Borderlands porukan kanssa. Aivan mahtavaa porukkaa :D Oikeasti. Olisi todella kiva palloilla tulevaisuudessakin heidän kanssaan!


Lilith: meikä
Handsome Jack: Bi-Han Noir Cosplay


Ja sitten niihin lauantain kuviin:

Kuva: J.K

Kuva: J.K
Kuva: Helene Lindfros
Kuva: Helene Lindfros
Kuva: Helena Lindfros



Oujeah!

Ja näin Kisunkin kanssa pariin otteeseen niin vielä lauantain päätteeksi piti ottaa pikaselfie :'D
Esityskilpailuista sen verran, että pari kivaa jäi mieleen. Aladdin esitys (biisi istui kuin nenä päähän), voittaja esitys joka oli ah-niin-koskettava~ sekä Panty ja Stocking esitys jossa eläydyttiin hyvin hahmoihin ! :D

Onnea sijoittuneille ja voittajille ja kaikkea.!

***
Ja sunnuntaina aamulla tuntui ettei jaksa nousta. Ei sitten ollenkaan. Niin en sitten mennyt keskustelu luennolle mihin ajattelin meneväni, vaan suosiolla nukuin pitkään. Ja hyvä niin. :D

Muuten päivä oli rento, vaikken enää awsum Borderlands ryhmäläisiä nähnytkään (en tainnut bongata yhtään Kill la Kill cosplayta sunnuntaina ja vain yhen Mortal Kombat cossaajan joka oli nainen D:,). Tuli pyörittyä myyntipöydillä ja taidekujalla muutamaankin otteeseen ja sitten taas tuli näpsittyä niitä kuvia. 


Olin sunnuntaina undercover Rikka. Eli koekokeilij ja tuuletin vähän peruukkia Tampere Kupliita varten.

Tukasta sen verran, että huomasin että otsatukka pitää stailata kun välillä meni miten sattuu ja hiukset pitää suoristaa etteivät ne mene tuollalailla kiehkuralle :'D

Vähän ehkä toistoa parissa kuvassa ja ovat vielä muokkaamattomia, mutta näin:










Sellaista.

Also. Oli todella hienoa nähdä kunniavieraat päättäreissä ja kuulle heidän kuulumisiaan kun en nimmaritilaisuuksiin päässyt. ^^



Niin ja sitten vielä lopuksi, mitäs tuli hankittua?

Kaikkea somaa ! :3


Pokémon kortteja, aivan ihanan suloinen avaimen perä, K-On! Season 1 ja tuli myös adoptoitua yksi pieni Charmander.

Ihan ultrapultra söpöhieno~<3

Seuraavaksi varmaan tulee käytyä Eurokankaassa (taas) ja hommattua kankaat Rikkan pukua varten :> Ja sitten Tampere Kupliita (? noinko se kirjotetaan?) odotellessa. ^^


Luulen muuten että ehkä tulen kipeäksi kun tuli kekkuloitua niin vähissä vaatteissa... :'D


Jo vielä loppuderpit.

4 kommenttia:

  1. Onpa hienoja cossikuvia! Muistutat noissa Lilith-kuvissa jotenkin Kat von D:tä oooh D: Ihana myös tuo löytämäsi Vaporeon-avaimenperä~

    Heihei tuolla Frostissa oli kuulemma joku Love Live -tanssiesitys, näitkö sitä??! *o*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ! Oho, Kat von D:ltä? Oooooooooohm kiitos, hän on tosi kolee tyyppi, niin hienoa että jotain on mennyt sitten oikein *-* Vaporeon on aivan ihana >w<

      Ja joo näin, tykkäsin aivan mielettömästi~! Todellakin yksi conin kohokohdista mitä odotin, enkä pettynyt <3 (Hassua etten muistanut sitä tässä merkinnässä mainita :o)

      Poista
    2. Joo jotenkin sun kasvoissa on jotain samaa ja toi meikki ja samanlaisia ilmeitä tai jotain X'D Hetken katoin että whut, mitä Kat von D tekee cossaamassa Suomen conissa aaaaaaa eikun se olitkin sinä XD

      Satutko tietämään olisiko tuota LL-esitystä missään videolla tms. ?? Haluaisin kovasti nähdä ;___;

      Poista
    3. Hahah, kiitoss x'D

      Luulen että Moi's laittaa siitä ehkä videota myöhemmin youtubeen, mutta toistaiseksi ei ole vielä mitään näkynyt. :> Varmaan muut laittaa sitten kun tulee itse cosplayesityksistä videoita niin samalla senkin.

      Poista