sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

~~ Tampere Kuplii 2015 ~~

Taas on yksi tapahtuma reissu takana ja ajattelin kertoa siitä lyhykäisesyydessään.
Kävin ensimmäistä kertaa Tampere Kupliissa, jej, nyt sekin on koettu !

Olimme vain lauantain syystä tai toisesta Tampereella ja oikeastaan se oli ihan hyvä. Nyt vähän ehkä flunssaa pukkaa, kun tuli taas kekkuloitua harmaassa kelissä lyhyellä hameella, haha !

****

Aamulla taas tuli herättyä sen verran aikaisin että tiesi. En ollut saanut nukuttua edellisenä yönä kovinkaan hyvin (kuten conia edeltävinä öinä on tapana) ja piilolinssien änkeminen silmään aamuturvonneilla silmillä oli kokemus sekin. ´:D

Onneksi kuitenkin herätys oli sen verran aikaisin, että ehdin hyvin kaikessa rauhassa laittaa meikit naamaan, stailata peruukin, pukeutua ja syödä. Oli todella hassua meikata vain toinen silmä, mutta laitoin piilarin kuitenkin silmälapun alle, jotta matkalla Tampereelle tarvittaessa pystyy molemmilla silmillä suunnistamaan (loppujen lopuksi kuitenkin käytin silmälappua automatkankin) ^^

Veri sirius piipöl
Matkassa ei sinänsä ollut mitään hämminkiä, kun oli vain lähestulkoon moottoritietä koko matka. Tosin Tampere on kaupunkina niin kummallinen, että kaikki pikkutiet sun muut olivat välillä vähän hepreaa (onneksi ei autokoulua tarvitse noin isossa kaupungissa käydä, haha !)

Parkkipaikasta sanottakoot sen verran, että vaikka tapahtuma itsessään oli ilmainen, niin maksulliset parkkipaikat hoitivat sen puolen. (6€/2h ja maksimissaan tosiaan sai sen 2h joten täytyi ostaa lisää lipukkeita parikin kertaa)

***

Tästä selvittiin ja mentiin jonottamaan Cosplaykilpailuun kuumotellen, että onhan kaikki ajallaan ja ettei tule sakkoja parkkipaikalta :'D Mutta ei tullut sakkoja, vaikka vähän myöhästyttiin kilpailun kanssa aikataulusta (Piipaa -autoja ja sellaista. En tiedä yksityiskohtia enkä nähnyt, koska silmälappuni esti kaiken näkemiseni siihen suuntaan enkä viitsinyt pällistellä kauheasti).

Piiiiiiiiitkä jono !

Finalstit olivat hyvin ansaittuja ! Tykkäsin Yotsubasta todella paljon (<3) ja siellä oli myös paljon muita hienoja pukuja (Demon Hunter, Tengen Toppa Gurren Lagann ym.) ^^ Kukahan voittaa~?

Also ! Hitsi siitä väliaika showsta; Menisin mielelläni katsomaan vaikka ne kaikki elokuvat ! 8D Huhhei !

***

Miittailtiin tulevien Love Live ! -ryhmien kanssa ja vaikka tarkoituksena oli harjoitella tansseja, niin se tuntui vähän haastavalta eikä moni muistanut omia tanssiliikkeitään (mukaanlukien minä, hups).

Mutta tapasin siellä uusia ihmisiä ja päästiin sopuun joistakin kyssärimerkeistä mitä ryhmässä oli tullut (puvun vaihto jne.) ^^

***

Tapahtuman paikasta sen verran, että paljon ihmisiä oli ja hassun muotoilun takia vähän ahdasta (ruokapaikkoja oli kyllä paljon ja kahviloita, nams !). Myyntipöydät olivat toinen mysteeri minulle, koska ensin palloiltiin kun ei tiedetty miten päästään sinne sisälle ja siellä tuntui koko ajan olevan tungosta. Joten kävin nappaamassa pikaisesti pokkarin ja lippiksen (ja pari Kissmettiä<3) ja häivyin todella nopeasti.


Isot ranskikset, kiitos !

Joku mies nauroi mulle kun näki kun otin tän selfien :'D Ilmeellä.
***

Tapasin myös kaksi ihmistä, jotka siis oikeasti seuraavat juttujani ja olivat todella mukavia. *___*
Olin todella otettu heidän kehuistaan ja apua.... (menin vähän lukkoon silloin enkä ehtinyt paljoa puhua, kun myyntipöytien jälkeen kiiruhdin photoshoottailemaan) ! Teille kahdelle siis:

Olitte todella kivoja ja toivottavasti jossain toisessa conissa ehditään puhumaan paremmin! Anteeksi ja Kiitos teille! Teitte pävästäni mahtavan~! <3


***

Photoshooteista puheen ollen käytiin kuvailemassa pukuani ja vaikka oli ihan helkkarin kylmä, niin löysimme todella kivan shoottaus paikan ja kas, sieltä tuli todella monia kivoja kuvia ! Ajattelin, että tekisin erillisen postauksen itse Rikkan puvusta sisältäen photoshootin ja WIP kuvaa puvun teosta ^^

Laitan tähän kuitenkin pari "preview" kuvaa, joita olen jo somessa jakanut:





Sitten alettiin aika pian shoottailun jälkeen lähteä kotia kohti. Eikä vieläkään yhtään sakkoa ! Hyvä me ! :D

Aina ilmeellä :'D
Navigaattori heitti meidät jotain ihme reittiä 3 -tielle, joten matkaan taisi tulla yhden ylimääräiset 25 min. No mutta mikäs siinä. Minä hoilasin ja kuski pudisteli päätään ja lauloi mukana. Metkaa oli, haha :'D ...omasta mielestä ainakin. Kyllä Bäkkärit, Westlife, N*sync ja jopa 1D kruunaavat pitkän ajomatkan !

Conin jälkeen otin autossa silmälapun pois ja huhhei sitä valon arkuutta ! 
Hyvin "rankan" matkan jälkeen tietty piti käydä con krapula ruokaa hakemassa Mäkistä ja nams, kyllä maistui !
Nyt vähän flunssasina ollaan, mutta oli kyllä sen arvoista ! :'D


Ensi kerralla tosiaan (kunhan saan kuvat muokattua) ajattelin laittaa vähän enemmän kuvia photoshootista ja ylipäätään WIP postauksen Rikkan puvusta. ^^

Ensi kertaan !

ja pidetään itsemme lämpimänä, eiks je !

11 kommenttia:

  1. En tunne hahmoa, mutta tuo puku näyttää upealta! ♥ Voin kuvitella että tuli kylmä hyppelehtiessä tuossa X'D Kiva nähdä päästä näkemään WIP-kuvia puvusta, kiinnostaa aina miten puvut valmistuu ja muutenkin koko tuo "prosessi" jonka cossaajat käyvät läpi valmistautuessaan uuteen cossiin~

    Onko siulla muuten mitä Love Live ryhmäcosseja suunnitteilla? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti ! *____*
      Hahmo on Rikka Takanashi sarjasta Chuunibyou Demo koi ga shitai ! ja joo, kylmä oli :'D
      Kiva tietää, että joku odottaa WIP-kuvia ja muutenkin progressia, kun aina välillä mietin että kiinnostaako ketään~

      Love Live! ryhmistä:
      ~ Wonderful Rush ryhmä tulee Desuconiin
      ~ En tiedä "pukujen nimiä", mutta Cafe maid Transformed [?] versiot tulee Traconiin
      ~ Sore Wa Bokutachi No Kiseki(OP2) puvut sitten ensi vuoden Yukiconiin.

      Näin alustavasti :3

      Poista
    2. *googlaa* Ja taas uusi kiinnostavalta vaikuttava sarja katsontalistalle! *w* Etenkin kun pääsi vertaamaan tämän hahmon kuviin niin on kyllä erittäin hienosti toteutettu cossi! Ja toki kiinnostaa!! Itse kun en harrasta cosplayta, niin tuntuu aina mukavalta nähdä niin valmiita photoshootteja kuin WIP-kuviakin matkan varrelta, ikäänkuin jollain tapaa pääsee elämään tuotakin harrastusta niiden kuvien kautta :)

      Oih ja kivalle kuunnostaa nuo LL-ryhmäsuunnitelmat! Onko teillä ihan täysi kokoonpano kasassa? Cossaatko itse Umia (taisi olla suosikkisi?) vai jotain muuta hahmoa?

      Poista
    3. ^^ !

      Juu laitan WIP postauksen ja Photoshoot postauksen erikseen, kun WIP -postauksesta tuli niin pitkä :'>

      Mutta siis juu ainakin toistaiseksi on kaikissa (?) ryhmissä täysi kokoonpano, mutta aina pitää varautua siihen että ihmisiä tippuu matkan varrella.. ´:> Ja Umia cossaan Wonderful Rushin, mutta Kotoria nuo kaksi muuta. (Kotoria on kiva cossata, koska tukka x3)

      Poista
  2. Tälleen ihan ulkopuolisena kommentoijana, että tosi harmi et löysitte vaan noita 1 alueen kalliita parkkipaikkoja, koska hiukan sivummassa on olemassa jopa pienellä kyttäyksellä ilmaisia paikkoja ja 2 ja 3 alueella on todella paljon edullisempia paikkoja :/ Ensi vuonna Tampere-talon läheisyydessä kannattaa selvitellä ilmaisia parkkeja lähialueelta :) T: Tampere Kupliin toiminnanjohtaja täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä ! ^^

      Joo, sillä koiransäällä ei ihan hirveästi tehnyt mieli etsiä parkkipaikkoja, mutta hyvä tietää että siellä on muitakin -halvempia- parkkeja :3
      Ja joo, Tampere-taloa varten varmaan hommataan hotelli niin sinne pääsee parkkiin : D haha..

      Poista
  3. ps. Tosi kivaa, kun oit kirjoittanut postauksen kupliista :) Me niitä seuraillaan ja saadaan niistä paljon kehitysideoita :)

    VastaaPoista
  4. ps. Tosi kivaa, kun oit kirjoittanut postauksen kupliista :) Me niitä seuraillaan ja saadaan niistä paljon kehitysideoita :)

    VastaaPoista
  5. Tälleen ihan ulkopuolisena kommentoijana, että tosi harmi et löysitte vaan noita 1 alueen kalliita parkkipaikkoja, koska hiukan sivummassa on olemassa jopa pienellä kyttäyksellä ilmaisia paikkoja ja 2 ja 3 alueella on todella paljon edullisempia paikkoja :/ Ensi vuonna Tampere-talon läheisyydessä kannattaa selvitellä ilmaisia parkkeja lähialueelta :) T: Tampere Kupliin toiminnanjohtaja täti

    VastaaPoista
  6. Höhöö, kiva saada positiivista palautetta puvusta (nimim Yotsuba :D) <3 Rikkan puku näyttää muuten tosi upealta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! >///<
      Tykkäsin todella paljon ! *___* Olit niin hahmossa ja ai että ! Ja olit peruukin stailannut todella kivasti ;>

      Poista